Metos Uutiset

Metos Uutiset on julkaistu vuodesta 1950 lähtien.
Tämä on lehtemme sähköinen versio.

Lapsi mukaan töihin -päivä toi lapset vierailulle Metoksen pääkonttorille

18.11,2022 Yleinen
metos lapsi mukaan töihin

Metos kutsui työntekijöiden läheiset lapset tutustumaan työn tekemiseen Metoksen pääkonttorille marraskuussa, kun vietettiin valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää. Valtakunnallinen tapahtuma on osa Lapsen oikeuksien viikkoa.

Metoksen keittiö oli valmistanut lapsille herkullisen aamupalan, jolla aamu alkoi mukavasti. Aamupalaa syödessä lapset saivat myös tutustua toisiinsa.


Aamupalan jälkeen Metoksen myynti- ja huoltojohtaja Antti Myllys toivotti lapset tervetulleiksi, kertoi Metoksesta työpaikkana ja muun muassa siitä, millaisia työtehtäviä Metoksessa on.


Centerissä lapset pääsivät tutustumaan Metoksen laitteisiin. Esimerkiksi jäätelökoneet, pizzauuni, padat, uunit ja leikkelekone kiinnostivat lapsia kovasti!

Siitä matka jatkui tuotanto- ja varastokierrokselle, jossa lapsia kierrätti kehityspäällikkö Risto Koskelainen.


Tehtaalla lapset näkivät robotin työn touhussa, ja se, sekä muut laitteet kiinnostivat lapsia kovasti. He saivat myös osallistua särmäyskoneen käyttöön yhdessä työnjohtaja Anna-Kaisa Koskelan kanssa.

Varastossa varastotyöntekijä Antti Häsänen esitteli lapsille trukkia, ja lapset saivat kokeilla, miltä tuntuu istua trukin sisällä. Keravan varastolla sijaitsee myös mittava varaosien keskusvarasto, johon lapset saivat tutustua.

Tehdas- ja varastokierroksen jälkeen Metoksen tuotepäällikkö Paavo Lintunen pyysi lapsilta palautetta kouluruoasta ja ideoi lasten kanssa kokonaan uusia kouluruokareseptejä. Erityisen paljon suosiota saavutti lasten ideoima uusi toivekouluruoka: kebab-makaronilaatikko coca cola-kastikkeella! ”Varsinkin sitä me syödään”, innostuivat lapset.

Kierroksen päätteeksi lapset saivat todistukset osallistumisestaan päivään Metoksella. Vielä jäi hetki aikaa tutustua oman vanhempansa tai läheisen aikuisensa työhön, jonka jälkeen lasten päivä päättyi lounaaseen Metoksen henkilöstöravintola Makussa.

Miksi Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään?

Moni lapsi ei välttämättä tiedä, mitä vanhempi, kummi, isovanhempi, lähiaikuinen tai isosisarus tekee työkseen. Lapsen on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa. On arvokasta välittää tietoa ja antaa lapselle lupa osallistua työpaikan toimintaan.

Valtakunnallinen Lapsi mukaan töihin -päivä kannustaa työpaikkoja lapsi- ja perhemyönteisyyteen. Perhemyönteisyyteen panostaminen näkyy henkilöstön hyvinvointina, ja hyvinvoiva työyhteisö tuottaa merkityksellistä ja tuloksellista työtä.

Lue lisää päivän tarkoituksesta

Lue lisää Lapsen oikeuksien viikosta