Metoksen oma tuotanto ja tuotekehitys perustuvat asiakkaiden kuunteluun

6.10.2023 11:30
yleiset
Metoksen tuotannon kehityspäällikkö Risto Koskelainen.

Metoksen tarina alkoi jo vuonna 1922, sata vuotta sitten, kun Suomessa perustettiin yritys nimeltään Metalliteos. Kansainvälistynyt Metos valmistaa edelleen ammattikeittiölaitteita Keravalla sekä kalusteita Sorsakoskella. Toimintaa kehitetään asiakkaiden ehdoilla: ”Jokainen parannus tai uusi tuote tehdään siitä näkökulmasta, mikä on asiakastarve”, kertoo kehityspäällikkö Risto Koskelainen.

Koskelainen kuvaa ammattikeittiöalan kehitystä toisaalta vakaaksi – aina pitää syödä – mutta samalla hän näkee myös isoja muutoksia. Ravintolapuolella mennään kaiken aikaa kohti yhä yksilöllisempiä konsepteja ja visuaalisuuden merkitys kasvaa. Suurkeittiöt taas kehittyvät kohti yhä suurempia yksiköitä ja keskuskeittiöitä.

 

Asiakkaiden toiveet ohjaavat kehitystä

”Meiltä saa räätälöidyt paketit niin, että kokonaisuudesta tulee asiakkaan kannalta toimiva ja hyvä.”, sanoo Risto Koskelainen. Metoksen oma tuotanto mahdollistaa erilaiset kokeilut ja prototyypit, ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan tarkalla korvalla. Tekninen tuki, testilaboratoriot ja tuotekehitys toimivat Keravalla. ”Välillä tuntuu, että vain mielikuvitus on rajana, mitä meillä voidaan tehdä. Ja näin sen halutaan olevankin.”

Ammattikeittiöasiakkaiden palautetta ja toiveita kerätään sekä arjen työn lomassa että systemaattisesti. Päivittäisessä asiakastyössä toimivat tuntosarvina keittiösuunnittelu, myynti, huolto, koulutus ja tekninen tuki. Kaikki kertyneet toiveet käydään läpi ja ne ohjaavat tuotekehitystä, tai saavat aikaan jopa välittömiä muutoksia. ”Kun koko tuotantoketju on omissa käsissä, on toimintamme tarvittaessa hyvin nopealiikkeistä ja joustavaa.”

Digitalisaatio on yhä tärkeämmässä roolissa myös ammattikeittiöissä. ”Meillä on ohjelmistokehitykseen satsattu paljon.”, painottaa Koskelainen. ”Ohjelmien helppokäyttöisyys ja ymmärrettävyys on asiakkaillemme selkeästi yhä tärkeämpää. Samoin on käyttöohjeiden laita.”

 

Vastuullisesti mukana muutoksessa

Metoksen oma tuotanto ja huolto-organisaatio tarjoavat parhaat mahdollisuudet jatkuvaan tuotekehitykseen ja ympäristörasitteiden vähentämiseen, yhteistyössä eri tyyppisten asiakkaiden kanssa.

Ympäristö otetaan huomioon tuotteen elinkaaren kaikissa vaiheissa, aina lähtien esimerkiksi kotimaisten raaka-aineiden käytöstä tai Metoksen tuotannossaan käyttämien koneiden energiatehokkuudesta: ”Kun omia hankintojamme kilpailutetaan, energiankulutukset katsotaan tarkkaan.”, kertoo Risto Koskelainen.

 

Pohjoismaissa tiukat kriteerit

Ammattikeittiölaitteita koskevat turvallisuus- ja energiavaateet ovat Pohjoismaissa hyvin tiukkoja. Metos suunnittelee valmistamansa laitteet niin, että ne täyttävät mahdolliset olevat muutokset jo ennalta. Ennakointi pidentää käyttöikää, samoin kuin esimerkiksi laitteiden monikäyttöisyys ja skaalautuvuus.

Tärkeää on myös laitteiden kestävyys, oikea käyttö ja huolto. ”Hyvä huolto vaikuttaa tosi paljon laitteen käyttöikään”, Koskelainen painottaa. ”Määräaikaishuollot pitävät laitteet kunnossa ja lähes kaiken saa tarvittaessa myös korjatuksi.”

Ja kun laite lopulta väistyy uuden tieltä, hoidetaan myös kierrätys asianmukaisesti. Metos on merkki siitä, että tuotteesta kannetaan vastuu koko sen elinkaaren ajan.

DI Risto Koskelaisen Metos-ura käynnistyi jo vuonna 2007 diplomityön tekemisellä. Nykyisin hän vastaa Keravan tehtaalla tuotannon ja tuotekehityksen kehittämisestä. ”Oman valmistuksen ansiosta Metos pystyy muokkaamaan sellaisen kokonaisuuden, mitä asiakas tarvitsee.”
Vapaa-ajallaan Risto harrastaa mm. liikuntaa ja metsästystä. Saaliista nautitaan omassa pöydässä, itse valmistettuna.

Metokselle on ominaista jatkuva parantaminen – on ollut jo 100 vuoden ajan. Tarjoamme tuotteita ja ratkaisuja, jotka auttavat nostamaan ammattikeittiöiden suorituskykyä vastuullisesti ja kestävästi. Oma laite- ja kalustevalmistuksemme Suomessa auttaa meitä pysymään lähellä asiakkaidemme arkea ja muuttuvia tarpeita.

 

Lue lisää Metoksen elinkaaripalveluista
Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja
Bistro Dagmar – lempiruokia ja rentoa fiilistä
Hyvällä keittiösuunnittelulla tehokkuutta ja sujuvuutta ammattikeittiön arkeen
Huolla ammattikeittiölaitteet säännöllisesti – säästät rahaa ja ympäristöä
Metos Viron myyntijohtaja sai tunnustuksen Viron puolustusministeriöltä
Keittiömestari Hans Välimäki on luottanut Metoksen ammattikeittiöratkaisuihin koko uransa ajan