Metos Viron myyntijohtaja sai tunnustuksen Viron puolustusministeriöltä

5.12.2023 8:00
yleiset
Metoksen Viron myyntijohtaja Tarmo Syld (oik) sai tunnustuksen Viron puolustusministeriöltä.

Metoksen Viron myyntijohtaja Tarmo Syld sai tunnustuksena kultaisen kunniamerkin Viron puolustusministeriöltä marraskuun lopussa. Tunnustus annettiin ”pitkäjänteisestä hyvästä yhteistyöstä ja merkittävästä panoksesta Puolustusvoimien ravitsemisalan infrastruktuurin kehittämiseen”. 

– Takana on pitkäaikaista yhteistyötä ihan siitä saakka, kun aloitin Metoksen Viron yhtiössä vuonna 1997 ja tähän päivään mennessä takana on jo pitkä lista projekteja Puolustusvoimien kanssa, Tarmo kertoo yhteistyöstä tunnustuksen takana. 

– Olemme suunnitelleet useita keittiöitä, tehneet erilaisia analyysejä heidän ruoanvalmistuksestaan sekä olleet mukana konsulttina. Olemme myös esimerkiksi käyneet ulkomailla – myös päätoimipaikassa Suomessa – oppimassa, kuinka ruoanvalmistuksen teknologiaa voidaan suunnitella mahdollisimman tehokkaaksi, ja olleet mukana vahvistamassa, että Puolustusvoimien tekemät päätökset ruoanvalmistukseen liittyen ovat oikeita. Olemme siis olleet asiantuntijaroolissa mukana kehittämässä heidän ruoanvalmistusteknologiaa ja -prosesseja, hän avaa. 

Viron Puolustusvoimilla on suurimmat keittiöt, mitä Virosta löytyy. Isoimmista keittiöistä lähtee 3 500 annosta päivässä. 

– Metos on iso toimija, ja se tuo varmuutta myös keittiöprojektien toteutukseen. Jatkuvuus on Puolustusvoimille tärkeää. Vaikka olisi vaikeaa, niin he tietävät, että tekeminen ei pysähdy, Tarmo kertoo. 

Tarmo Syld puolustusministeriön tilaisuudessa.


Tarmo on iloinen tunnustuksesta, ja muistuttaa samalla, että tunnustus on yhteinen. 

– Tuntuu tietenkin hienolta, että hekin arvostavat yhteistyötä kanssamme! Kiitos tästä kuuluu koko organisaatiolle, niin Virossa kuin koko Metos-ryhmänkin tasolla, hän muistuttaa. 

Puolustusministeriö tunnustaa ja kiittää joka vuosi ihmisiä ja organisaatioita, jotka ovat tukeneet Viron maanpuolustuksen kehittämistä. Tänä vuonna puolustusministeri Hanno Pevkur tunnusti puolustusministeriön määräyksellä yli 200 maanpuolustukseen ja Ukrainan tukemiseen sodassa vaikuttanutta henkilöä ja organisaatiota. 

– Jokainen tänään korostetuista on jättänyt merkittävän jäljen Viron maanpuolustuksen kehitykseen kuluneen vuoden aikana. Syvä kunnioitus ja kiitos kaikille tästä, Pevkur kiitti.

Kempeleen keskuskeittiössä riittää tilaa työskennellä
Blogi: Astianpesu - keittiön keuhkot
Wihuri Metro-tukun upea Konepajan tukku huokuu valoa - Metos toteutti tiloihin demokeittiön
Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja
Bistro Dagmar – lempiruokia ja rentoa fiilistä
Hyvällä keittiösuunnittelulla tehokkuutta ja sujuvuutta ammattikeittiön arkeen