Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja

17.4.2024 12:40
Olli Kolu avasi Robuston yhdessä Kari Aihisen kanssa joulukuussa 2023.

Robusto on syntynyt kahden huippukokin klassisesta gastronomiataustasta ja kaipuusta palata juurilleen. Olli Kolun ja Kari Aihisen uusin ravintola Merikorttelissa Helsingissä avattiin joulukuussa 2023. 

– Jo ennen covidia meillä oli ajatus omasta ravintolasta Helsingissä, ja koronan aikana kaipuu takaisin näille omille juurillemme vain vahvistui. Meillä kummallakin se intohimo on kuitenkin nimenomaan siellä omassa ydintekemisessä, eli ravintolabisneksessä, kertoo Olli Kolu. 

Ravintolan ruokafilosofia perustuu kahdelle huippukokille tyypillisiin makuihin – juurevaan, ajattomaan ja aitoon ruokaan. Ja tätä kuvastaa myös ravintolalle annettu nimi Robusto, joka tarkoittaa juurevaa ja vankkarakenteista. Pääosassa ravintolan ruoassa ovat hyvin tehdyt annokset, laadukkaat raaka-aineet ja hyvä fiilis.

– Ruokatarjonta heijastaa meidän klassista, ranskalaista gastronomiapohjaamme ja taustaamme, mutta siinä on mukana modernia twistiä. Eli emme tarjoile suoranaisesti klassikoita, mutta ruoka pohjautuu siihen, ollen samalla ajan hermolla. Maut ovat ajattomia, mutta nykypäivään istutettuja. 

Kolu haluaa, että tarjoiltava ruoka on mielenkiintoista ja että ruoan valmistaminen pysyy mielenkiintoisena.

– Maukasta ruokaa pystyy aina tekemään, mutta ruoan mielenkiintoisuus pitää säilyttää koko ajan. Jos ruoassa ei ole jotain pientä kikkaa, sen tekeminenkin alkaa tylsistyttää. 

Ravintola tarjoaa à la carte-annosten lisäksi laadukasta pöytiin tarjoiltua lounasta. Illallista tarjoillaan maanantaista lauantaihin ja lounasta maanantaista perjantaihin. 

Kuva: Robusto sijaitsee tunnelmallisessa Merikorttelissa. 

– Meille voi piipahtaa matalalla kynnyksellä, joko nauttimaan pitkästä menusta tai nopeasta ruoasta, tai vaikka vain lasillisesta tai drinksusta baarissa. Kaikki ovat tervetulleita, Kolu kertoo. 

Tilan sydän on upea avokeittiö

Tunnelmallinen, teollishenkinen Merikortteli antaa uniikit puitteet ravintolaelämykselle. 

– Merikortteli on makea talo ja mielenkiintoinen paikka. Helsinki kasvaa ja kehittyy, ja tämä on yksi suunta, minne laajennutaan. Alue on kasvava, ja tässä on valtavasti potentiaalia.

Tilan sydämenä toimii upea ja yhteisöllinen avokeittiö, jonne on salista suora näkymä. 

Kuva: Keittiöön on salista suora näkymä.


– On kiva, että tilassa on valoa ja avaruutta. Avokeittiö tuo sitä mukanaan ja se on asiakkaillekin mukava kokemus, kun näkee, kuinka ruoka keittiössä valmistuu. 

Kuva: Asiakkaat voivat katsella, kun ruoka valmistuu keittiössä.

Asiakaspaikkoja ravintolassa on noin 80 ja se sopii hienosti erilaisille ryhmille. Tämän lisäksi yläkerrasta löytyy kabinetti yksityistilaisuuksia varten. Tyylikäs baari tuo mielenkiintoisen säväyksen ja seinillä oleva taide korostaa tunnelmaa.

Kuva: Seinillä oleva taide tuo mukanaan tunnelmaa.

 

Keittiössä työskentelyn täytyy olla sujuvaa 

Kokeneena tekijänä Kolu on konkari myös ravintolan keittiön suunnittelussa. Hänelle on tärkeää, että keittiö on toimiva ja siinä on hyvä työskennellä. 

Kuva: Keittiössä on hyvin tilaa työskennellä.


– Tykkään siitä, että keittiössä on selkeät paikat kaikille toiminnoille. Päivittäisen työn pitää soljua vaiheesta toiseen hyvin ja työskentelyn pitää olla sujuvaa ja rytmikästä. Keittiötyössä ei saisi tulla turhia askeleita. 

Keittiösuunnittelulla on hänen mielestään suuri merkitys henkilökunnan viihtyvyyteen.

– On tärkeää, että henkilökunta viihtyy ja voi hyvin. Esimerkiksi lasku- ja työskentelytilat sekä työskentelyasennot ja ergonomia ovat tärkeitä työn tekemisen ja viihtyvyyden kannalta, ja sillä voidaan vaikuttaa jopa henkilökunnan pysyvyyteen. Parhaimmillaan näillä voidaan edesauttaa sitä, että hyvät tekijät pysyvät talossa. 

Keittiölaitteiden suhteen Kolu arvostaa sitä, että laitteet ovat luotettavia sekä sitä, että huoltopalvelut toimivat hyvin. Metoksen toimintaan ja laitteisiin hän on ollut tyytyväinen.

Kuva: Robusto tarjoaa juurevaa, ajatonta ja aitoa ruokaa.


– Olen tykännyt käyttää Metoksen laitteita, ne ovat luotettavia ja kestäviä ja mikä tärkeintä, olen pystynyt aina luottamaan siihen, että huolto on helppo saada paikalle. 

– Esimerkiksi uuneja voidaan päivän aikana käyttää 12–14 tuntia, joten laitteet ovat kovalla käytöllä ihan koko ajan, eikä niiden kanssa ei ole paljoa aikaa hengähtää. On ihan normaalia, että laitteita pitää aina silloin tällöin korjata. Siksi huollon nopeus on tärkeää, hän perustelee.

Lue myös: Määräaikaishuollolla on tärkeä tehtävä: varmistaa ammattikeittiön toiminnan jatkuvuus

Suomalaisen gastronomian taso on korkeampi kuin koskaan

Ravintoloilla on ollut takanaan jo monta haastavaa vuotta, ja edelleen jatkuvat uutiset suljetuista ravintoloista ovat musertavia. Kolu haluaakin kannustaa kaikkia syömään ulkona jatkossakin, jotta ala pysyy pystyssä ja ravintoloilla olisi edellytyksiä toimia ja kehittyä myös tulevaisuudessa.

– Ajat ovat olleet todella haastavat. Nyt hinnat nousevat, ja valitettavasti se on näkynyt myös ravintoloiden asiakkaiden listoilla. Usko alaan on haasteista huolimatta yrittämisen puolella vahva.

– Suomessa on kovaa gastronomista osaamista, ja taso on täällä nyt korkeampi kuin koskaan. Pidetään yhdessä suomalaisen ja pohjoismaisen gastronomian lippua korkealla. Jatketaan siis ulkona syömistä! Kolu kannustaa.

Robusto Helsinki sijaitsee Helsingissä osoitteessa Telakkakatu 7. 

Wihuri Metro-tukun upea Konepajan tukku huokuu valoa - Metos toteutti tiloihin demokeittiön
Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja
Bistro Dagmar – lempiruokia ja rentoa fiilistä
Hyvällä keittiösuunnittelulla tehokkuutta ja sujuvuutta ammattikeittiön arkeen
Huolla ammattikeittiölaitteet säännöllisesti – säästät rahaa ja ympäristöä
Metos Viron myyntijohtaja sai tunnustuksen Viron puolustusministeriöltä