Metos on ollut jo lähes 100 vuoden ajan varustamassa suomalaisia ammattikeittiöitä. Olemme markkinajohtaja Pohjoismaissa, Baltian maissa sekä Benelux-maissa ja kuulumme ALI-ryhmään. Metoslaisia on noin 750 kymmenessä eri maassa.

 

Metos Huolto

Ammattikeittiölaitteet hankitaan monien ­vuosien, jopa vuosikymmenten käyttöä varten. Tämän vuoksi toimivat huoltopalvelut ovat usein yksi tärkeimmistä päätöksentekokriteereistä. Laitteiden lisääntynyt tekniikka ja kasvaneet käyttöasteet korostavat entisestään huollon merkitystä. Metos haluaa kantaa vastuunsa toimittamistaan ratkaisuista koko niiden elinkaaren ajan. Metos huollon tehtävänä on varmistaa, että ammattikeittiölaitteet toimivat ilman käyttökatkoksia ja kestävät mahdollisimman pitkään.

Paikallinen palvelutiimi tukenasi

Paikallinen palvelu ja ammattikeittiölaitteisiin erikoistuminen ovat Metos huollon tukipilareita. Koko Suomen kattava omien huoltopisteiden palveluverkosto ja huoltoasentajien vankka ammattitaito takaavat sen, että asiakkaat saavat nopeaa palvelua eivätkä joudu maksamaan turhasta. Metoksen valtakunnallinen palveluverkosto on rakennettu siten, että huoltopalvelut ovat nopeasti ja joustavasti saatavissa kaikkialla Suomessa.

Yhteyshenkilönäsi on Metoksen paikallinen palvelupäällikkö, joka vastaa alueen asiakaskontakteista ja huoltoresurssien ohjaamisesta. Omien resurssien täydentäjänä Metos käyttää valikoituja huoltoliikkeitä, jotka toimivat Metoksen työnjohdon alla asetettujen edellytysten ja vaatimusten mukaisesti. Varaosien saannin turvaamiseksi jokaisella seitsemällä palvelualueella on laitekantaan suhteutettu paikallisvarasto. Lisäksi jokaisella huoltoasentajalla on autossaan useimmin tarvittavien varaosien varasto. Mittava varaosien keskusvarasto sijaitsee Keravalla. Nopea yönylikuljetus takaa saatavuuden mihin tahansa Suomessa seuraavaksi arkiaamuksi.

Parhaat asiantuntijat palveluksessasi

Metos huollon ammattitaitoa ylläpidetään aktiivisesti kouluttamalla henkilöstö vuosittaisilla yleishuoltokursseilla sekä tuotekohtaisilla tehokoulutuksilla. Jokainen Metoksen huoltoasentaja saa vuodessa keskimäärin viisi päivää koulutusta. Keravalla toimiva teknisen tuen keskus täydentää huoltopalveluita. Kuusi huoltoneuvojaa toimivat omien tuotealueidensa asiantuntijoina ja voivat neuvoa asiakkaiden kunnossapitohenkilöstöä ja käyttäjiä teknisissä kysymyksissä.

Tieto on valttia

Metoksen ylläpitämässä laiterekisterissä on yli 8000 keittiön ja yli 150.000 laitteen tiedot. Rekisteriä ylläpidetään jatkuvasti ja uusien toimitusten yhteydessä rekisteri päivitetään. Laitteisiin liimattavien huoltotunnusten avulla tiedetään laitteen merkki, malli ja tyyppi, asennusaika, takuun kesto sekä täydellinen huolto- ja korjaushistoria. Tämä auttaa asiakasta saamaan täsmällistä ja nopeaa palvelua.

Jokaisen Metoksen suorittaman huoltotoimenpiteen tekninen raportti ja kustannukset kirjautuvat tietojärjestelmäämme. Laitekohtainen huoltohistoria ja kustannusseuranta voidaan poimia helposti esimerkiksi vuosittain järjestettävän seurantapalaverin pohjatiedoksi.

Ennakoiva huolto pitää keittiösi pyörimässä

Kasvaneiden tehokkuusvaatimusten johdosta ammattikeittiöissä on yhä enemmän monitoimilaitteita, jotka on mitoitettu kapasiteetiltaan optimaaliseksi. Tämä asettaa oman haasteensa kunnossapidolle – kaikkien laitteiden on oltava käytössä silloin kun niitä tarvitaan. Säännöllisesti tehdyt ennakkohuollot tuovat keittiölle varmuutta ja auttavat hallitsemaan kustannuksia. Ennakkohuollon yhteydessä kuluvat ja ikääntyvät osat vaihdetaan uusiin ja laitteen toiminta tarkastetaan mahdollisten piilevien vikojen varalta. Laitekohtaisesti määritellyt ennakkohuolto-ohjelmat sisältävät mm. tarkistuksia, mittauksia, puhdistuksia ja komponenttien vaihtoja. Optimaalinen ennakkohuoltoväli määritellään aina keittiökohtaisesti laitteiden käyttöasteen ja iän mukaan.

Huollon tilaaminen

Yhteyden saaminen Metos-huoltoon on tehty sinulle helpoksi. Käytössäsi on valtakunnallinen puhelinnumero 020 300 300, johon voit soittaa paikallispuhelun hinnalla milloin vain. Puhelu ohjautuu Metoksen huollon palvelukeskukseen, jossa asiantunteva asiakaspalvelumme auttaa sinua huoltotilauksen tekemisessä.

Voit myös tilata huollon tästä tilauslomakkeella tai sähköpostilla metoshuolto@metos.fi.

Huollon palvelupäälliköt

Valtakunnallinen Metos-huollon numero 020 300 300.
Timo_Lehikoinen

Huoltosopimukset Uusimaa
p. 020 300 300

Timo Lehikoinen
Huollon palvelupäällikkö Huoltosopimukset Uusimaa
Jukka Sipilainen

Huollon palvelupäällikkö Itä-Uusimaa
p. 020 300 300

Jukka Sipiläinen
Huollon palvelupäällikkö Itä-Uusimaa
Tuomas Helimaki

Huollon palvelupäällikkö Pirkanmaa ja Häme
p. 020 300 300

Tuomas Helimäki
Huollon palvelupäällikkö Pirkanmaa ja Häme
Tini_Lucas

Huollon palvelupäällikkö Varsinais-Suomi, Satakunta, Ahvenanmaa
p. 020 300 300

Tini Lucas
Huollon palvelupäällikkö Varsinais-Suomi, Satakunta, Ahvenanmaa
Sanna_Lisko

Huollon palvelupäällikkö Pohjois-Suomi
p. 020 300 300

Sanna Lisko
Huollon palvelupäällikkö Pohjois-Suomi
Kari Koukku

Huollon palvelupäällikkö Päijät-Häme ja Etelä-Karjala
p. 020 300 300

Kari Koukku
Huollon palvelupäällikkö Päijät-Häme ja Etelä-Karjala
Armi Simonen

Huollon palvelupäällikkö Keski-Suomi
p. 020 300 300

Armi Simonen
Huollon palvelupäällikkö Keski-Suomi
Pasi Iljo

Huollon palvelupäällikkö Itä-Suomi
p. 020 300 300

Pasi Iljo
Huollon palvelupäällikkö Itä-Suomi