Metos Zummo Z40 on tason päälle asennettava tuoremehuautomaatti, joka
mitoitettu annostelemaan juomalasiin. Laite on todella helppokäyttöinen
ja soveltuu siten erinomaisesti itsepalvelukäyttöön. Suosittuja
käyttökohteita ovat esimerkiksi hotellien aamiaislinjastot, kokous- ja
seminaaritilat sekä lounget.
Kookas, 20 kg hedelmäsäiliö, kaksi 15 litran jäteastiaa sekä
automaattisuodatus mahdollistavat sen, että mehuasema pystyy toimimaan
pitkiä aikoja ilman henkilökunnan välitöntä operointia.
Automaattisuodatus toimii siten, että kuljetinrata vie siemenet ja
kookkaammat hedelmälihan osat suoraan jätesäiliöön. Ainutlaatuinen
EVS-puristusautomatiikka (Efficient Vertical System) siirtää hedelmät
korista kuppiin aina pystysuunnassa ja myös leikataan samassa asennossa.
Näin hedelmän kuori ei pääse koskaan kosketuksiin mehun kanssa ja kuoren
kitkerä maku ja mahdolliset säilöntäainejäämät eivät siirry mehuun.
Tuloksena on puhdas, tuoreen hedelmän maku ja mahdollisimman pieni
hävikki.
Laiteen päällä oleva kookas hedelmäkulho toimii tehokkaana
myyntiesitteenä ja viestii jo kauas mahdollisuudesta nauttia lasillinen
vastapuristettua tuoremehua. Ohjaimen asentoa muuttamalla automaatti
voidaan säätää käyttämään halkaisijaltaan joko 53-76 mm tai 64-88 mm
appelsiineja. Lisävarusteena myytävien puristinosien avulla automaatti
voidaan säätää appelsiineja isommille tai pienemmille hedelmille.
Laitteen tasaisten pintojen ja ruostumatonta terästä oleva jalustan
ansiosta mehuasema on helppo puhdistaa ja pitää aina siistin ja
houkuttelevan näköisenä. Irrotettavat osat ovat läpinäkyvää etuosan
suojaa lukuun ottamatta konepestäviä.
– appelsiinipuristin itsepalvelukäyttöön
– asennetaan tason päälle
– automaattinen start/stop toiminto
– laskuri
– osat helposti irrotettavissa ja konepestäviä
– appelsiinin halkaisija 53-76 mm
– syöttökorin kapasiteetti n. 20 kg appelsiineja
– kapasiteetti 40 hedelmää minuutissa
– jätesäiliö kuorille 2×15 l
– rakenne ruostumatonta terästä
– turvakytkimet
– tippa-astia
LISÄVARUSTEET (tilattava erikseen):
– puristinosapaketti XS (Ø40-60 mm sitrushedelmille)
– puristinosapaketti L (Ø64-88 mm sitrushedelmille)
– puristinosapaketti XL (Ø77-100 mm sitrushedelmille)