Metoksen ammattikeittiösuunnittelu yhdistää kokemuksen ja näkemyksen

6.10.2023 10:35
suunnittelu
Keittiösuunnittelija Päivi Pulsa

Ammattikeittiösuunnittelun tavoitteena on mahdollisimman tehokas ja toimiva keittiö, mahdollisimman matalilla käyttökuluilla. ”Suunnittelupalvelu on Metoksen vahvan palvelupaketin ensi askel”, kertoo keittiösuunnittelija Päivi Pulsa. ”Ehkä jopa se tärkein.”

Osaavalla keittiösuunnittelulla haluamme varmistaa ammattikeittiöiden toimivuuden – myös pitkällä aikavälillä. Suunnittelumme osaa ottaa huomioon myös mahdollisia tulevia tarpeita niin, että muutokset saadaan tehtyä sujuvasti ja taloudellisesti. ”Pitkä kokemus auttaa näkemään tulevaankin tarkemmin.”, painottaa Pulsa. Metoksella keittiösuunnittelusta on kokemusta jo 1950-luvulta, Päivilläkin jo yli 30 vuoden ajalta.

Jokainen ammattikeittiö on Metoksen suunnittelupalvelulle sopivan kokoinen.

Suunnittelupalvelumme tekee vuosittain noin 1300 suunnitelmaa. Kymmenessä vuodessa se tarkoittaa jo 13 000 suunnitelmaa… joista jokaisesta opitaan. Palaute toteutettujen keittiöiden käytännön toimivuudesta ja toiveista tulee aina myös suunnittelijoille. ”Asiakkaiden toiminta kehittyy ja muuttuu, samoin Metoksen”, kertoo Päivi Pulsa.

Hankkeiden monimuotoisuus tekee keittiösuunnittelijan työstä vaihtelevaa. Pienen ravintolan laitemuutokset ovat Päivi Pulsan mukaan yhtä tärkeitä miettiä hyvin kuin valtavan uudishankkeen hankesuunnitelma. ”Keittiö on aina asiakkaalle tärkeä. Siksi jokainen työ on myös meille yhtä merkityksellinen.”

Keittiösuunnittelija Päivi Pulsa on työskennellyt Metoksella jo 32 vuotta. Päivin kiinnostuksen kohteet kuvaavat hyvin hänen asiakkaidensa maailmaa: hän on koulutukseltaan rakennuspiirtäjä, suurtalouskokki, sisustussuunnittelija, ja lisäksi Päiviltä löytyy myös liiketalouden ja suurtalousesimiehen opintoja.


Uusi tai uudistettava – ensimmäinen työvaihe on hyvä suunnittelu

”Jokainen keittiö on erilainen. Tilat, toimintatavat ja meidän keittiöasiakkaidemme loppuasiakkaiden palvelupolku ovat omanlaisiaan.” Suunnitelmat räätälöidään joka kerta asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. ”Ja meillähän on tarvittaessa mahdollista myös laitteiston räätälöinti, oman tuotantomme ansiosta.”, kertoo Pulsa.

Metos on ammattikeittiöiden markkinajohtaja Suomessa, Baltian maissa ja Benelux-maissa. Tämä mahdollistaa ideoiden ja ajatusten tuulettamisen myös Euroopasta Suomeen, asiakkaittemme eduksi.

Suunnittelupalvelumme kohteita ovat esimerkiksi ketjuravintolat, hotellit, henkilöstöravintolat, fine dining -ravintolat, liikenneasemat, myymälä-, päiväkoti, koulu-, sairaala- ja tuotantokeittiöt sekä erilaiset elintarviketeollisuuden tuotantoyksiköt.
 

Tervetuloa kierrokselle uuteen keittiöönne – virtuaalisesti!

AutoCAD- ja Revit-suunnittelu ovat Metoksen suunnittelijoiden arkea. Uusin suunnitteluteknologia nopeuttaa ja helpottaa työn kulkua, ja varmistaa suunnitelmien toimivuutta. ”On aina hauskaa, kun tulevat käyttäjät voidaan kutsua astumaan sisään uuteen keittiöönsä jo suunnitteluvaiheessa – virtuaalisesti”, kuvailee Päivi Pulsa.

Revit valtaa Metoksen keittiösuunnittelussa yhä enemmän alaa perinteisemmiltä teknologioilta, jotka toki ovat käytössä myös uudempien tuulien rinnalla. ”Työt tehdään aina sen mukaan, mikä on asiakkaalle tarkoituksenmukaisinta.” Jos työmaalla tarvitaan paperista suunnitelmaa, se toimitetaan.

Keittiösuunnittelu on palvelu, jonka Metos tarjoaa kattavan palvelupakettinsa ensimmäisenä askeleena – osana projektin kokonaistoimitusta. Keittiösuunnittelumme palvelee sekä uudis- että saneerauskohteissa; asiakkaina ovat esimerkiksi keittiöiden käyttäjät, rakennusliikkeet ja arkkitehtitoimistot


Yhdessä – heti alusta asti

Pulsa rohkaisee asiakkaita ottamaan Metoksen myyntiin ja suunnittelupalveluun yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. ”Yhdessä tehden saadaan aina aikaan parempi lopputulos.”

Suunnittelu etenee vuorovaikutteisesti asiakkaan kanssa, sovitulla tavalla ja sovitussa aikataulussa, joko etäyhteyksin tai tarvittaessa paikan päällä. ”Viimeinen sana on aina ja kaikessa asiakkaalla.”, rohkaisee Pulsa suunnittelun tilaajia.

 

Lue lisää Metoksen suunnittelupalvelusta
Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja
Bistro Dagmar – lempiruokia ja rentoa fiilistä
Hyvällä keittiösuunnittelulla tehokkuutta ja sujuvuutta ammattikeittiön arkeen
Huolla ammattikeittiölaitteet säännöllisesti – säästät rahaa ja ympäristöä
Metos Viron myyntijohtaja sai tunnustuksen Viron puolustusministeriöltä
Keittiömestari Hans Välimäki on luottanut Metoksen ammattikeittiöratkaisuihin koko uransa ajan